Kuntapäättäjän kulma: Kohtaamisia rekryrekassa

KOLUMNI. Osallistuin toukokuussa autotehtaan ja alueemme rekrytointikiertueeseen Vantaalla. Puin päälleni kaupungin hupparin ja aloin houkutella ohikulkevia ihmisiä rekryrekkaan sisälle.

Ehdin jutella yli sadan vantaalaisen kanssa. Osa asteli määrätietoisesti rekkaan sisälle sydämessään toivon kipinä uudesta työstä ja sen mukanaan tuomista mahdollisuuksista. Tapasin nuoren pariskunnan, joka lähti rekryrekasta kotiin laatimaan asuntonsa myynti-ilmoitusta. Autotehtaalle tuloa ja muuttoa länsirannikolle oli mietitty pitkään, rekassa käynnin jälkeen päätös oli sinetöity.

Osalla ohikulkijoista ei ollut aavistustakaan, miksi olimme Vantaalla. Minun tehtäväni oli houkutella rekkaan sisälle kaikki työhaluiset ja -kykyiset yksilöt. Sisäänheitto sujui niin hyvin, että minullekin tultiin tekemään työtarjous – yökerhon sisäänheittäjän paikkaa tarjottiin, lupasin harkita.

Vakka-Suomesta lähteneet vantaalaiset tulivat uteliaisuuttaan paikalle. Kukaan heistä ei varsinaisesti etsinyt töitä, mutta heidän kanssaan keskusteltiin kotiseudulle palaamisesta. Joku jäi miettimään, kun kuuli, että alueellamme on monenlaisia töitä tarjolla. Loput tapaamani henkilöt olivat eläkeläisiä ja vannoutuneita vantaalaisia, joille muutto länteen ei ollut edes harkinnassa. Heille markkinoin aluettamme matkailukohteena. Osa heistä lupasi tulla kesällä päivittämään aikaisempia kokemuksiaan.

Työssäni kohtaan uusia ihmisiä jatkuvasti ja messutapaamiset ovat tuttuakin tutumpaa. Silti kokemus kotikaupungin markkinoinnista oli erilainen. Esitetyt kysymykset olivat kiinnostavia. Keskusteltiin asuntotilanteesta ja päiväkotipaikoista, lähes kaikille oli yllätys, että työtä on tarjolla muuallakin kuin autotehtaalla, kyseltiin niin karavaanarialueesta kuin venepaikoista.

Harmittavaa oli se, ettei työnhakuilmoitusta voinut täyttää rekassa, tätä moni kommentoi pettyneenä. Ymmärrän, että se vie paljon aikaa, mutta kaikki henkilökohtaisesti saatu apu on tärkeää, kun ihminen on astumassa uutta elämää kohti. Hakijoista puolet oli maahanmuuttajia. Joidenkin kanssa keskustelimme englanniksi, suomea puhuttiin se, mitä osattiin.

Jokainen meistä on vastuussa siitä, miten positiivinen rakennemuutos alueellamme onnistuu. Kohtaamme päivittäin uusia asukkaita, joilla ei ole yhtään tuttua kaupungissamme.  Minäkin tapasin virastotalolla viikko sitten kaupunkiin muuttaneen iranilaisnaisen, joka etsi maistraattia. Hän olisi halunnut tehdä muuttoilmoituksen, kun oli muutama päivä aikaisemmin muuttanut Jyväskylästä Ukiin. Sovimme uuden tapaamisen iltapäiväksi ja lupasin auttaa. Tapasimme Pakkahuoneella ja nainen kehui, että kaupungissamme asuu vain ystävällisiä ihmisiä, vastaanotto on ollut kuulemma todella hyvä. Hän kertoi myös, ettei hän tunne kaupungista ketään, joten kutsuin hänet kylään juhannuspäivänä. Tästä se alkoi – kulttuurien kohtaaminen ja vaihtaminen – minä opin jo ensimmäisen tapaamisen aikana valtavasti iranilaisesta kulttuurista ja siitä, miltä kaupunkimme näyttää kuusi vuotta Suomessa asuneen iranilaisnaisen silmin. Itse sain puolestani kertoa kaupungistamme ja sen historiasta uudelle uusikaupunkilaiselle. Virkistävä ja hieno kohtaaminen, jolle on tulossa jatkoa – suosittelen kaikille tutustumista uusiin asukkaisiimme!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Theme: Overlay by Kaira