Laitilan SM-kisat ylittivät odotukset

Viime viikolla Laitilan yleisurheilukentällä oli vilskettä ja vilinää. Voittoja nähtiin sekä kentällä että järjestelyissä.

LAITILA. Kun perjantai 3. elokuuta koitti ja nuoret yleisurheiluhuiput valuivat hiljalleen kisa-alueelle, tilanne oli alusta asti hyppysissä. 42 vuoden tauon jälkeen radalla taisteltiin SM-mitaleista ja näytti siltä kuin kisaorganisaatio olisi tehnyt tätä useamminkin. Ei siis ihme, että järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Ilkka Simola hykerteli tyytyväisyyttään viimeisen lajin, 19-vuotiaiden tyttöjen kolmiloikan päätyttyä.

– Palautetta on tullut ja se on ollut pelkkää positiivista. En odottanut kaiken menevän näin hienosti, Simola iloitsi.

Laitilan kentän parannustyöt osoittautuivat olennaisiksi ja esimerkiksi takasuoran pidennystä hyödynnettiin heti ensimmäisenä kisapäivänä. Järjestelyjen sujuvuus heittikin nopeasti kysymyksen tulevaisuudesta. Mitä kisoja seuraavaksi?

– Tähtikisat voisivat tulla kyseeseen, sillä niissä ei tarvita kahdeksaa rataa. Sen sijaan aiemmin mainitut SM-viestit taitavat olla liian haasteellinen projekti tälle kentälle, Simola arvioi.

Elina Kinnuselle ja Krista Uusi-Kinnalalle kultaa

Järjestävät seurat eli Laitilan Jyske ja Uudenkaupungin Kenttäkarhut saivat myös urheilullisen täyttymyksen näissä kisoissa jo avauspäivänä.

Kenttäkarhujen kiintotähti Elina Kinnunen on osoittanut olevansa tiukassa paikassa parhaimmillaan, eikä kotikisa tehnyt poikkeusta. 19-vuotiaiden keihäänheitossa Kinnunen lähti kisaan tilastokakkosena, mutta nappasi silti mestaruuden selkeällä kahden metrin erolla, voittotuloksen ollessa 51,70.

– En ottanut paineita, vaikka oli kotikisat. Hienoa päästä uusimaan mestaruus, kun oli tuttuja katsomossa, Kinnunen jutusteli.

Jyskeen Krista Uusi-Kinnala asteli heittorinkiin muutamaa tuntia myöhemmin ja tuloskunto oli hänelläkin kohdallaan. Uusi-Kinnala oli kotikentällään ylivoimainen ja pokkasi SM-kultaa tuloksella 52,83.

Edellisistä kisoista 42 vuotta

SM-kisoja pidettiin Laitilan kentällä viimeksi vuonna 1976. Lauantain kutsuvieraiden joukossa oli silloisten kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Lippo Juvala, joka intoutui muistelemaan 42 vuoden takaisia tapahtumia.

– Päätimme silloin, että järjestämme hienoimmat nuorten SM-kisat, mitä siihen mennessä oli järjestetty. Hieman suuruudenhulluja oltiin siihen aikaan, mutta kyllä me siinä tavoitteessa taidettiin onnistua, Juvala muisteli.

23 uutta kenttäennätystä

Laitilan kentällä kisailtiin nk. Markkinakisoissa pitkään ja 1970-luvulla nähtiin todella kovia tuloksia monessa lajissa. Muutamat kenttäennätykset saivatkin olla rauhassa, mutta syrjäytetyksi joutui peräti 23 ennätystä: 9 miesten ja 14 naisten puolella.

Näyttävin ennätys nähtiin viimeisenä kisapäivänä. 20-vuotias juoksijalahjakkuus Alisa Vainio starttasi 5000 metrille sellaista kyytiä, että ensimmäisen kierroksen jälkeen eroa muihin oli jo melkein yhden suoran verran. Vainio sai hienosti yleisön huomion kenttäkuuluttajan avustuksella ja painoi sisukkaasti lennokkaalla askeleella hurjaan aikaan 15.51, 94.

Vainion aika alitti Suomen kauden kärkiajan peräti seitsemällä sekunnilla ja oli myös kaikkien aikojen toiseksi nopein aika 20-vuotiaissa. Lappeenrantalaislahjakkuus ei tuntunut olevan edes hengästynyt kisan jälkeen.

– Ihmeen hyvin meni, kun juoksu tuntui hankalalta alkuviikosta. Oli mukava juosta tuollaisessa ilmapiirissä, Vainio kiitteli.

Kiukkuisia ei kentällä olleet muut kuin ampiaiset. Ilmeisesti helteestä seonneet otukset piinasivat katsojia, toimitsijoita ja myös urheilijoita. Taitava toimitsija kirvoitti yhden kiusankappaleen 100 metrin ja 200 metrin voittajan Aino Pulkkisen hiuksista. Oman osumansa sai koko Suomen ykkönen seipäässä eli Urho Kujanpää. 525 ylittänyt Kujanpää tuli kilpailun jälkeen haastatteluun huuli turvoksissa. Ampiaisyllätys kun sattui muhimaan miehen juomapullossa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Theme: Overlay by Kaira