Category: Congregation

Seurakuntakolumni: Sade, loma ja muut suomen kielen kauneimmat sanat

KOLUMNI. Oletko koskaan miettinyt, mikä on suomen kielen kaunein sana? Näitä äänestyksiä näkee silloin tällöin netissä ja lehdissä. “Äiti” on yleensä vahvoilla näissä kisoissa oli kieli mikä vain. Yhdeksi kauneimmista sanoista mainitaan myös rakas tai rakkaus.

Mikä on kaunista, mikä rumaa? Kauniiksi mainitaan sellaiset sanat kuin lilja, helmi, pilvi, vadelma, tuuli ja laululintu. Monet toteavat, että kauniissa sanoissa yhdistyvät kauniiksi koetut äänteet ja kaunis merkitys. Menneinä vuosina sanojen kauneuskilpailuissa ovat menestyneet herkästi soljuvat sanat aalto, hiljaisuus, kuulas, taival ja harmonia. Rumiksi sanoiksi mainitaan usein merkitykseltäänkin epämiellyttävät asiat.

Sanojen kauneus riippuu paljolti tilanteesta. Tänä kesänä, jos kauneinta sanaa kysyttäisiin maanviljelijöiltä tai vaikka vain kotipuutarhureilta, kärkeen nousisi varmasti sana sade. Kuivan alkukesän jälkeen siemenet ja istutukset kaipaavat vettä enemmän kuin mitään muuta.

Kauniita sanoja on kielessämme paljon. Yksi kauneimmista sanoista omasta mielestäni on sana sovinto. Siinä on jotain aitoa, pyyteetöntä ja rohkeaa. Ihmissuhteissa sovinnon tekeminen on toisinaan vaikeaa. Vuosien varrella sanotut väärät sanat ja teot voivat olla kuin iso kivikasa välillämme. Saarnaaja (Saarn. 3:5) puhuu kirjassaan kivien keräämisen ajasta: “Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet.” Ihmissuhteissa näitä kivien keruuhetkiä tarvitaan useammin kuin uskomme. Pieniltä näyttävät yhteentörmäykset voivat huomaamattamme kasautua isoksi kiviröykkiöiksi meidän ja toisten ihmisten, äidin, isän, sisaren, puolison, lapsen tai ystävän, väliin. Silloin on hyvä puhua asiat halki ja kerätä kivet, usein yksi kerrallaan. Sovinto vaatii osapuolilta taisteluvarusteiden riisumista ja aitoa halua kuunnella ja ymmärtää.

Tällä viikolla suomen kielen kaunein sana on loma. Lähestymme keskikesän juhlaa, mikä monella tarkoittaa alkavaa kesälomaa tai vähintäänkin ylimääräisiä vapaapäiviä. Tänään toivotankin sinulle rakas lukija kaikkea kaunista keskikesän juhlaan: laululintujen laulantaa, aaltojen liplatusta, lounatuulen hilpeitä säveliä. Eletään sovinnossa – rakkaidemme kanssa.

Seurakuntakolumni: KUKKOKIEKUU!

KOLUMNI. Laitila tunnetaan Munamarkkinoista ja Jazzkukosta. Olen kiitollinen siitä, että Laitilan seurakunta on mukana niin Munamarkkinoilla kuin Jazzkukossakin. Tavoitteenamme on palvella ihmisiä siellä, missä he ovat. Seurakunnan syksyn ”uusi kiekaisu” on työpaikka- ja yritystyön aloittaminen. Tarjoamme yrityksille virkistyspäiviä, hiljaisuuden retriittejä, joulun- ja pääsiäisen ajan tapahtumia sekä aamuehtoollisen. Aamuehtoollinen järjestetään paitsi Laitilan kirkossa yhtenä arkiaamuna viikossa, myös tarpeen mukaan tilauksesta työpaikoillakin.

Reilu viikko sitten Munamarkkinoiden yhteydessä valittiin Vuoden Kukko. Valituksi tuli ansaitusti monipuolinen yrittäjä, kädentaitaja, rallimies ja SM-suutelija, Petri Rekola. Rekola tunnetaan erityisesti Kukko-viirien tekijänä. Onnittelen häntä lämpimästi! Myös Laitilan seurakuntaa ja sen toimintaa haluttiin rohkaista. Sain yllättävän paljon ääniä Vuoden Kukko -äänestyksessä. Kiitän seurakuntamme toiminnalle annetusta hienosta palautteesta.

Jazzkukko-festivaali lähestyy. Heinäkuun lopussa Laitilan keskustassa kaikuu monipuolinen ja laadukas musiikki. Jazzkukko päättyy torilla pidettävään Blues Brothers -messuun sunnuntaina 29. heinäkuuta klo 15. Tuolloin päästään kokemaan Blues Brothers -elokuvan hulppea meininki aidon evankeliumin sykkeellä. Kärkiluokan muusikot – neljä puhaltajaa ja yhteensä yhdeksän soittajaa – tarjoilevat nähtävää, kuultavaa ja sydämiä koskettavaa ilosanomaa. Nähdään Laitilan torilla heinäkuun 29. päivä. Tuolloin useampi ”rokkikukko” kiekuu uskoa, toivoa ja rakkautta.

Raamatussa kukko on uuden alun vertauskuva. Pietari kielsi Mestarinsa kolmesti. Kukon kiekuessa hän heräsi hengellisesti ja tajusi virheensä. Kukon kiekuminen merkitsi uutta alkua ja uuden aamun koittoa. Kaikille meille, joilla arki ei ole täydellistä, kukon kieunta muistuttaa uuden alun mahdollisuudesta. Elämämme Mestari on lähellä. Hän katsoo lempeästi, mutta murtavasti uskonsa kieltänyttä. Vapahtaja kutsuu uudelleen seuraansa. Hänen joukkueessaan olemme turvassa elämän myrskyjenkin kohdatessa.

Lukijalta: Lehtoniemen perinteisessä juhannusjuhlassa siunattiin kesä

LAITILA. Seurakunnan perinteistä Lehtoniemen juhannusjuhlaa vietettiin sateisessa säässä Särkijärven rannalla. Ennen ruokailua ja juhlaa oli mahdollisuus saunomiseen ja uimiseen. Ruokavirren säesti kanttori Jouni Maunula, jonka jälkeen saimme nauttia herkullisesta juhannusmenusta. Emäntänä keittiössä hääri Raija Vähätalo ja apuna hänellä oli Juulia Kuusisto ja Eemil Siivonen.

Ohjelma aloitettiin lipunnostolla ja lipun noustessa ilmoille kajahti Siniristilippumme soimaan 80 juhlijan yhteislauluna. Juhannusjuhlan juonsi diakoniatyöntekijä Liinu-Stina Kunnaala-Voicu. Kesäisessä illassa soi kauniisti kanttorin esitykset sekä yhteislaulut Suvilinnun lauluvihkosta. Kunnaala-Voicu juhannuspuheessaan puhui Jumalan huolenpidosta ja lopuksi hän johdatti meidät meditaatiohartauteen, jossa saimme jättää huolemme ja kiitoksemme Jumalalle.

Illan aikana oli leikkimielisiä kilpailuja, joihin kaikki saivat osallistua. Laitilan kylätietämys laitettiin testiin ja hyvin ryhmät löysivät oikeat vastaukset. Tietokilpailussa piti arvata vastauksia hiukan erilaisiin kysymyksiin. Vaikein kysymys taisi olla: ”Neljä antaa, neljä kantaa. Kaksi näkee, kaksi kuulee ja yksi perässä sojottaa. Mikä se on?” Vastauksen tiennyt Kari Parsama luovutti palkinnoksi saamansa kahvivuoron anopilleen. Ilta päättyi kesäsiunaukseen, jonka jälkeen nautittiin vielä raparperipiirakkakahvit.

Theme: Overlay by Kaira